Huomautus alkuaikojen käytäntöön!


Piirrokset ovat näillä näkymin jäissä. Lähtölaukaus sittemmin paisuneelle prosessille oli paikkakunnan ainoan pankkikonttorin sulkemisuhka vuonna 2018. Jostainhan kaikki saa alkunsa ja silloin "joku naksahti".  Keksiminen äidinkielen monimuotoisuutta yhdistellen ei ole edelleenkään mihinkään kadonnut, mutta piirroksien osalle painoin jarrua. Tähän on ainakin kaksi painavaa syytä. Ensinnäkin piirtäminen on huolellisesti tehtynä tosi vaativa homma, enkä halua piirtäjää vaivata sillä koko ajan. Elämässä on muitakin harrastuksia. Toiseksi, olen havainnut, että varsinkin maaseudulla odotetaan tietyntyyppistä poliittista piirrosmaailmaa ja tekstejä irvailuineen. Kaikki tietävät minkälaista se on, usein yksipuolista ja eriarvoistavaa.  Koska uskallan sekä toiminta- että ajattelutavoillani monesti poiketa totutuista perinteistä, en nuoleskele enkä samaistu, kyseessä olevaan sisällön tekoon on turha ajatuksia haaskata. Sanallinen, huumorin maustama anti jatkuu niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Lisäksi muistutan menneestä, kyseenalaistan asioita,  tongin epäkohtia ja mitä milloinkin. "Hauskaa söhiä asioita ja kuulostella ihmisten ajoittaista kiehumista."


Kärsikää edelleen, sanoi Matti vuonna 2024

Uusimmat kommentit

31.08 | 12:15

Mielenkiintoisia kirjoituksia ja hauskoja piirroksia.

01.02 | 06:29

Kiitos positiivisista kommenteista.

30.01 | 16:36

Olen lukenut oivaltavia sonomisia ja kivoja kuvituksia PunkalSanomista, täytyhän lehdenluvun ääreltä katsoa nettiosoitteeseen.

Jaa tämä sivu



Hei vaan kaikille!

Aloitin pari vuotta sitten humorististen piirrosten ja tekstien julkaisemisen paikallislehdessä. Nyt tuon velmuiluni esille tällä blogisivulla. Koska kyseessä on harrastus, ja hauska sellainen, niin ajanpuutteen vuoksi materiaalia on tarkoitus tuoda julki silloin tällöin. Pääsääntöisesti julkaistaan piirroksia, mutta myös sanallisia versioita ja valokuvia. Ajatukseni saan paikallisista ja ajankohtaisista asioista sekä lukemalla yhtä sun toista, ja hyödynnän lisäksi suomen kielen monipuolisuutta. Suunnittelen tekstit ja ideoin piirroksen, mutta pilapiirtäjän vikaa velmuilijassa ei ole. Vaimo Anu piirtää ja hänen kanssaan käyn "yya-neuvotteluita" piirrosten saattamiseksi loppuun asti. Muutos vanhaan: Piirroksiin voi nyt myös liittyä lyhyitä kertomuksia tai kuvatekstejä. Satunnaisesti kirjoitan kolumneja maailmanmenosta ja kummallisuuksista. Lukijoiden pitää silloin ymmärtää, että joka toinen lause ei välttämättä sisällä kierouksia.

Kivisenojalla tammikuussa 2020 Matti Koskua

Päivitys vuodelle 2021:

Tänä vuonna materiaalin ilmestymispäivä ei ole automaattisesti keskiviikko. Äkkiä oppi menee perille. Vanhat asiat pätevät: Etusivulla on pääsääntöisesti huumoria ja maailmanmenossa totisempaa asiaa. Aloittaessani  mainitsin kirjoittavani satunnaisesti pakinan, kolumnin, tarinan tai niiden risteytyksen. Niitä on varmaan ollut enemmän, mutta liikoja en jatkossakaan lupaile.   Ja politiikkaa enimmäkseen inhoan eikä se ole edelleenkään leipälajini, mutta varmasti sitä kirjoituksissani hiukan söhin.

4.1.2021 Matti